Verkkosivusto on kehitetty 360 LCI Innovaatiotoiminnankehittäminen-hankkeessa 2022-23.

TAITEILIJAESITTELY

A. Koskela, kuvataiteilija ja tarinankertoja. Näihin sanoihin tiivistyy taiteilijaidentiteettini. Olen kuvataiteilijan opintojeni loppupuolella Lapin ammattikorkeakoulussa, tavoitteena valmistua tämän vuoden aikana.   

Olen käsitellyt maailmaa kuvan kautta jo pienenä, ja visuaalisen ilmaisun tarve pysyi vahvana. Kuvitin tarinoita, piirsin omia hahmojani, rakensin maailmoja kuvien ympärille. Ajan mittaan laajensin repertuaariani ja opettelin käyttämään monenlaisia työvälineitä, mutta tarinankerronta on aina kulkenut vahvana kuvieni rinnalla. Kuva puhuu minulle – se kertoo tunteista, historiasta, tarinoista, maailmoista joita en tunne ja tutuista ympäristöistä. Haluan oman taiteeni myös puhuvan sen katsojille. Nykyään tärkein työvälineeni on tietokone, ja lähes kaikki kuvitukseni teen digitaalisilla piirto-ohjelmilla. Vaikka digitaalisesta työprosessista puuttuukin tietynlainen charmi, sen käytännöllisyys, rajaton potentiaali ja työskentelyn nopeus tekevät siitä loistavan työkalun minulle taiteilijana. Ajoittain palaan myös perinteisempiin materiaaleihin, mutta tavoite on aina sama – haluan taiteeni kertovan tarinan, olipa työväline mikä tahansa.   

Instagram: @sevensunlessdays 

Artstation: artstation.com/sevensunlessdays 

TYÖT 

  1. Välineiden kuljetus jokea pitkin 
  1. Kulman mittaus 
  1. Tutkijat N.H. Selander, D.G. Lindhagen ja Wagner tapaavat Frankkilan pihalla elokuussa 1851. 
  1. Perusviivan mittaus Ylitorniolla. 
  1. Suunnistus tähtien avulla 
  1. Välineiden kuljetus maalla 
  1. Venettä siirrettiin joskus vesialueiden välillä. Enontekiöllä venettä veti sonni. 

ARTIST STATEMENT 

A. Koskela, an artist and a storyteller – my artist identity summed up. I am currently studying to become a bachelor of digital arts, and aiming to graduate by the end of the year. 

Ever since childhood, I experienced the world through pictures and had a strong need to express myself through visual means. I illustrated stories, doodled my characters, and built worlds around my drawings. Time passed and as I expanded my tool repertoire, I kept the stories right by my pictures. An image speaks to me, telling of emotions, times past, stories and worlds, both foreign and familiar. I wish for my own art to do the same. 

Currently my most important tools are digital. Even though the digital process is missing a certain charm traditional tools have, it has its perks – the speed, immense potential and ease of workflow make it a convenient tool to tell my stories through. Whether I am working with modern or traditional tools, however, the goal stays the same – to tell a story through my art. 

Works